keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Vuoden ärsyttävimmät mainokset top 5

Meneillään on kuu 11/12 eli vuosi lähenee jo loppuaan. Aloin tuossa miettiä mennyttä vuotta Suomen mainosmaailmassa. Paljon on ollut ärsyttäviä, mutta myös hauskoja  ja hyviä mainoksia. Itsellä suomalainen mielenmaisema maalaa ensimäisenä verkkokalvolle vain nuo ärsyttävimmät mainokset.

Tässäpä siis listaus kyseisistä.
Osa ärsyttävimmistä varmasti jää puuttumaan pelkän huonon muistin vuoksi tai vaihtoehtoisesti kyseessä on ollut niin ärsyttävä mainos, että mieleni on sulkenut tämän laatikkoon ja heittänyt avaimen menemään, jotten muistaisi tätä enää koskaan.
Sana on myös vapaa. Kertokaa siis toki omat inhokkinne.

Sijalla 5.
 Becel - Sydämelle jonka jaat 



Tämä on täysin oman kummallisen mieleni tuote, mutta en vain tykkää tästä mainoksesta. No itseasiassa ranskankielisenä tuo jopa toimii (ei löytynyt valitettavasti suomenkielistä versiota). Näyttäisivät tuota suomessakin. Mutta siis takaisin haukkumiseen. Jotenkin on aivan liikaa yritystä. Ja tuo raskaana olevan naisen masun hiplaus ja lausahdus "sydämelle jonka jaat" aivan liian imelää.



Sijalla 4.
 X-sukupolvi -Sonera 


Tätä käsittelinkin jo tässä kirjoituksessa. Mielestäni pelkkä ärsyttäminen ei riitä. Se että firman nettisivuista tehdään hetkeksi täysin toimimattomat ja valehdellaan julkisuuteen ettei tiedetä mistä on kyse on vain turhaa. Toki mystisyyttä voidaan käyttää mutta ei näin. Ja sitä paitsi kampanjan olisi voinut toteuttaa vielä paremmin suuntaamalla tämän sitten juuri X-sukupolvelle eikä nuoremmille.



Sijalla 3.
 Oululaisen Reilu - Meikkaus 



Tässä taas olisi mainos joka on nähty illan usein. Totta on toki että mainos sopii leivälle lasten puheistahan tulee näissä mainoksissa aina mieleen että "no olipahan REILUsti sanottu" mutta siihen se sitten loppuukin. Taas on kyseessä mainos josta olen kuullut sanottavan että tämä on hyvä. Ihan siis kapinahengessä en suostu pitämään tästä.



Sijalla 2.
 Kristal - Saunalahti 


Koko Kristal idea on ihokarvoja nostattava. Alkuun olin jopa avoimin mielin odottamassa mitä tästä tulee mutta....eipä siitä juuri mitään tullut. Pahin on  mielestäni juuri tälläkin hetkellä pyörivä benjihyppy mainos. Vaikka kyseessä on lyhyt pätkä saa tämä jostain syystä kaiken inhon osakseen. Asiaa vielä pahentaa se että eräs tuttavani on ilmoittanut pitävänsä mainoksesta ja muistaa aina tietyin aikavälein siteerata mainosta.



Ja voiton vie tänävuonna
Sijalla 1.
 LIDL - Mummon porkkanat 




Tämä kuuluu sarjaan "olivat lukittuna pääni pimeimpään kolkkaan - ja syystä". Kaivoin nämä teidän takianne esille.. se oli virhe. Mielelläni olisin ollut ilman näitä muistoja. Tämän sarjan mainoksissa on vain aivan kaikki pielessä. Sen lisäksi että puhutaan keksittyä murretta, ovat mainokset liian pitkiä ja näyttelijät näyttävät itsekin kärsivän näytellessään tällaista sontaa. Aikaisemmat mainokset jossa olivat samat näyttelijät vielä toimivat mutta tämän vuoden tuotokset.. no olettehan te nämä nähneet.



Siinäpä minun listani vuoden ärsyttävimmistä mainoksista. 

2 kommenttia:

  1. Enpä ole aikoihin muistanut tätä sun blogia, vaan mennäänpä heti asiaan.

    Mua tekniikan immeisenä riepoo erityisesti väärin tai epäloogisesti tehdyt asiat.

    Esimerkkinä aiheeseen, se sähköyhtiön mainos jossa perhe muuttaa ja virittää sitä jatkojohtoa muuttoreitin varrelle.

    Hauska mainos joka pilataan loppumetreillä (niinkuin se Opel Mokka mainoskin..).

    Eli se viimeinen piuhastanykäisy ja sen lampun sammumisen hetki on ärtymykseni kohde.
    Ei vaan ole mainoksen leikkaaja osannut työtänsä (tai ohjaaja ei vaan miettinyt loppuun).

    Että riepoo, kun hyväkin idea pilataan, kun ei jakseta/osata/viitsitä/ymmärretä.

    Se loppu olisi toiminut paremmin, jos lamppu olisi ollut ikkunan luona, kytketty kiinni ja sitten vasta nykäisty jatkojohdon liitos poikki matkan varrelta ja tietty lamppu olisi vasta sitten sammunut.

    Että semmosta (-: Kari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, juu totta puhut. Itteä tuota mokaa enemmän mainoksessa kyllä ärsyttää se kun yrittävät pilata papan hienon vanhan auton sillä roikalla (kun jatkoroikka kulkee tämän avoauton yli ja pappa paniikissa siirtelee johtoa).

      Poista

Kommentoitavaa?