Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. maaliskuuta 2017

YLLÄTTÄVÄN KOSKETTAVA - FAZER

Ensimäisiä kertoja, kun televisiosta bongasin puoliminuuttisen Fazerin mainoksen piti oikein jäädä pohtimaan, oliko mainos tosiaan niin surullinen, kuin miltä vaikuttu. Nyt kun katsoin kokopitkän mainoksen netissä, mielikuvani vain vahvistui. Melkein tippa tuli linssiin tuota katsoessa.

Muistot ovat toki ihana asia, mutta voi kuinka kaihoisa fiilis jäikään mainosta katsoessa. Ihana rakkaustarina mainoksessa kerrotaan, mutta kovin haikea tunnelma jää keinumaan ajatuksiini (miehen lopussa nähdystä hymystä huolimatta).

Mitä mieltä olette mitä mainoksessa itse asiassa tapahtuu? Ensimäinen ajatukseni olisi, että rouva on kuollut. Jäätyäni enemmän kohtauksia miettimään, saattaisi tämä olla kuitenkin vain jättänyt miehen. Pitkässä mainoksessa näkyy kohta, jossa rouva seisoo keittiössä hämmentyneenä, mies katsoo tätä ja lähtee ulos... Tämä saattaa todistaa suuntaan tai toiseen.

Oli rouvan kohtalo mikä hyvänsä, itselleni tulee Joukon ja Kostin laulun sanat mieleen: "Päivä kaunein sammuva on. Kukka kuolee korvaamaton. Kun päättyy tää, muisto vain jää."

Tällainen melankolia on suomalaisuuteen hyvin sopivaa. Onhan meillä ilonjuhlan, joulun, aikaankin rakkaimmissa joululauluissa tarinoita kuolleista lapsista, pätkiä kuten "hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä" ja muuten hyvin synkin rinnoin laulettuja lauluja, kuten sylvian joululaulu.

Itse en haluaisi yhdistää suklaaseen näin haikeaa tunnelmaa, mutten voi kieltää etteikö kyseessä olisi upea mainos. Ei pakettiin oltaisi saatu noin syviä tunteita ilman kuolemaan/lähtöön ja vanhuuteen liittyviä kuvia.

Oltaisiinko silti nuoruuden, rakkauden ja perheen ajoista voitu tehdä hieman vähemmän hämäriä. Eikö näitäkin oltaisi voitu nostaa selvempinä kuvina ylös. (Vai olisiko tästä tullut silloin Lidlin Delux-mainos?) Nyt muut muistot jäävät kolmen vahvimman kuvan peittoon - Vanha rouva soittamassa pianoa, rouva keittiössä hämmentyneen näköisenä ja tyhjä piano.

Suurin ero pitkällä ja lyhyellä mainoksella on juurikin tuo hämmentynyt nainen sekä lumihankeen polvistunut mies ja tätä seuraava kutakuinkin suora kopio the Love Story elokuvasta. (Hieno kunnianosoitus hienolle ja myös aivan liian surulliselle elokuvalle.) Nämä pari kohtaa tekevät varsin suuren eron mainokseen.

Alla vielä lyhyt ja pitkä versio vertailtavaksi.




lauantai 24. joulukuuta 2016

HYVÄÄ JOULUA - HARTWALL JAFFA

Voiko olla mitään söpömpää kuin Hartwallin laulavat hedelmät!
On sitten kesä tai talvi niin nuo ihanat suloääniset pirpanat piristävät kyllä mieltä.

Ja voih, samaistun niin tuohon "No onkos tullut kesä" biisin triangelia soittavaan omenaan. Kaveri on juuri niin innoissaan osastaan, kuin mitä itse olisin jos triangelia olisin jossain esityksessä päässyt soittamaan.

Tässä siis hieman sulosointuja joulutunnelmaa luomaan.

HYVÄÄ JOULUA!

(Nyt voimmekin alkaa odottamaan kesää ja suvivirttä Jaffan tyyliin.)



maanantai 19. joulukuuta 2016

SE PERINTEISIN JOULUMAINOS - COCA COLA

Joka vuosi se tulee: Coca-colan joulumainos. Tänä vuonna näin ensimmäistä kertaa tv:ssä suomalaisen version tästä mainoksesta vasta itsenäisyyspäivänä (jos oikein muistan). Kerkesin jo huolestua että onko cokis vihdoin luovuttanut pohjoismaissa.

Muissa maisssahan cokis on hyvin paljolti joulujuoma. Pohjoismaissa tämä vain ei tunnu millään mainostamisella saavan jouluista leimaa itseensä. Ja näinhän se on, ei tulisi mieleenkään juoda colaa joulukinkun, kylmäsavulohen tai muiden suomalaisten/pohjoismaisten jouluruokien kanssa.

Vähän ovat viime vuosina olleet pettymyksiä nuo Coca-colan joulumainokset. On tuntuu, että ideat on loppunut kesken ja nyt mennään niillä samoilla helpoilla aiheilla. Parhaimpia viimeaikaisista cokiksen joulumainoksista lienevät "Shake Up Christmas" vuodelta 2010 (Natasha Bedingfieldin laulelu ainakin jää päähän soimaan) ja jonkun vuoden "x" mainos jossa White Christmas
kappale vedetään punk hengessä. (Jos joku löytää tuosta mainoksesta virallisen version, otan mielelläni tämän vastaan. Millään en nimittäin itse löydä tätä vaikka jo vuosia olen virallista versiota etsinyt.)

Joskus taannoin kummastelin ettei Coca-cola ollut tehnyt mitään Suomessa. Tuossa nettiä selaillessa tuli huomattua, että tuo virhe oli jo 2014 korjattu. Tällöin Lapista lähetettiin lunta Singaporeen. Varsin suloinen mainos tuokin.





perjantai 16. joulukuuta 2016

JOULUMAINOKSET SUOMESTA - STOCKMANN & JOULUKERÄYKSET

Tänä vuonna on osunut kohdalle useampikin suomalaista joulumainos joka on jollain tavalla jäänyt mieleen.

Näistä yhtenä esimerkkinä on Stockmannin. Tämä hyvin paljon John Lewisin vuoden 2014 mainosta (#MontyThePenguin) muistuttava pätkä on varsin hellyyttävä. Sama juoni, eri hahmot. Lewisillä siis pingviini lelulle haettiin paria, Stockalla joulupukki koristeelle.

Eipä tuo samankaltaisuus silti mainoksesta huonoa tee. Tätähän minäkin juuri muutama teksti sitten pyysin. Että Stockmann tekisi John Lewisin kaltaisia mainoksia. Heti alkoivat hommiin ;)

Toinen maininnan arvoinen on Pelastusarmeijan Joulupata-fimi. Siinä vedotaan tunteisiin lasten kurjuudella. "Huono onni voi käydä kenelle hyvänsä."

Kyllähän se saa kukkaron nyörit heltymään jos eläin tai lapsi kärsii. Varmasti siis toimiva. Varsin nokkelaa laittaa lapsi aikuisen tilalle työpaikalla ja työkkärin jonoon, toiki jotain vieläkin erilaisempaa oltaisiin voitu keksiä tuohon loppuun. Nyt ainakin itsellä menee Joulupata ja Hyvä Joulumieli -keräys iloisesti sekaisin.

Siitä päästäänkin seuraavaan keräykseen eli juuri mainittuun Hyvä Joulumieli -keräykseen. Tämä Punaisenristin, MLL:n ja Ylen keräys näkyy joka vuosi vähintään aamu-TV:n aikana... jatkuvasti. Heille hatun nosto siitä, että jaksavat joka vuosi tehdä useamman kuin yhden mainoksen.

Tämän vuotisista olen tykästynyt eniten pätkään jossa kaksi nuorta menee..öh, tasapainoskootterila (vai mikä vempele tuo nyt on nimeltään) miehen ohi joka yrittää kantaa joulukuusta. Pojat kääntyvät ympäri ja ottavat kuusen harteilleen kuljettaen tämän "laudoillaan" perille. Varsin kiva pätkä vaikkei tuossa mitään erikoista juuri ollutkaan. Silti ollaan hyvin ajan hermolla ja hyvällä mielellä liikkeellä.



torstai 8. joulukuuta 2016

JOTAIN MAAGISTA - PIRKKA JOULUFILMI

Eihän sitä olisi heti tullut mieleen, että niin kesäisestä biisistä kuin Kasmirin Vadelmavene voi tehdä joulumainoksen. Näin siitä Keskolla kuitenkin tehtiin, ja se toimii! Lähtisin sanomaan niinkin paljon kuin että Pirkan #majakanvartia joulumainos on  tällä hetkellä Suomen paras joulumainos.

2015 kun mainos ensikertaa tuli tv:stä jouduin tovin jos toisenkin pohtimaan, mikä ihmeen kappale tuo on. Tämä oli saatu niin hienosti muokattua ettei biisistä saanut kiinni. Enäähän tuota ei voi olla tunnistamatta mutta alkuun kyllä pohditutti. Eihän kukaan osaa kuvittele kesäisiä kappaleita kuulevansa jouluna.

Eikä tässä vielä kaikki. Mainoksen viehätystä lisää aivan upea tunnelma! Kuva kuvan jälkeen tulee näkymiä, jotka tuovat
muistoja, tunnelmia ja makuja mieleen. Kaikkea jouluista ja lisäksi asioita, jotka eivät niin suoraan omaan jouluun välttämättä kuulu. Kaiken yhdistää kuitenkin majakka eli Pirkka eli ruoka. (Onpas syvällistä)

En olisi voinut kuvitella, että tämä monien halveksima halpismerkki voisi tehdä jotain näin tyylikästä. Toisaalta positiivisesti on yllättänyt viimeaikoina myös Lidl (mutta siitä enemmän ensivuonna).

Yhteenvetona siis: tykkään.
Ei ihme, että Pirkka menee jo toista vuotta putkeen tällä mainoksella. Mainos kestää varsin hyvin aikaa, vaikka vadelmavene ei ollutkaan enää viimekesänä soitetuin kesäbiisi. Voisin kuvitella katsovani tätä varsin mielelläni vielä useiden vuosien päästäkin. Hienosti hoidettu! Näitä otan kyllä mielelläni lisää.





tiistai 29. marraskuuta 2016

COME TOGETHER - H&M + WES ANDERSON

H&M vaateketju on tunnettu isoista satsauksista. On H&M linjoja, jotka on suunnitellut Madonna, Lagerfeld, Kenzo ja ties ketkä. Ja osataan naapurimaassamme satsata myös itse mainoksiin. Viime jouluna  mainoksissa leijaili Katy Perry ja noin vuosi sitten alkoi sarja jossa olivat sekä David Beckham että Kevin Hart. Halpoja kamppiksia nämä tuskin ovat olleet.

Tunnustan, että 2015 H&M:n Katy Perry joulumainos ei ollut lainkaan omaan makuuni. Epäaitoa, innotonta ja moneen kertaan nähtyä. Perinteistä vaateketjun mainontaa. 2016 näyttää kuitenkin korjanneen tilanteen. Nyt ollaan tehty oikea lyhytelokuva.

Yksi suosikki ohjaajistani Wes Anderson on päässyt tekemään taikojaan tämänvuotiseen pätkään ja hienoja taikoja onkin tehnyt. Mainos on kuin suoraan Wesin elokuvasta. Kummallisia hahmoja, vanhoja värejä, täydellisiä kuvia. Moni ehkä haukkuu hänen elokuviaan naiveiksi ja lapsellisiksi, mutta sitähän myös joulu on. Anderson+Joulu on siis täydellinen yhtälö.

Mutta kuten sanottua, tuskin tästäkään parilla kolikolla ollaan selvitty. Onhan pätkään ympätty kaiken muun lisäksi myös mm. Andersonin elokuvista tuttu Adrien Brody. Ja mikäs siinä, kyllä katsoja kiittää.

En ilmeisesti ole ainoa mainoksen hehkuttaja. Muutkin vaikuttavat tästä kiinnostuneen, mainos on kirjoitushetkellä youtuben trendaavien videoiden listalla nro 45 Suomessa ja jenkeissä nro.1.






keskiviikko 23. marraskuuta 2016

JOULU TULEE - JOHN LEWIS

Itse odottelen joka joulu CocaColan vuotuista joulumainosta. Briteissä samaa vastaa tavarataloketju John Lewisin joulumainokset. Heiltä tulee joka joulu uusi joulumainos jota odotetaan kuin kuuta nousevaa. Arvioidaan kuinka hyvä tämä on edellisiin vuosiin verrattuna ja vertaillaan omia lemppareitaan.

Tämän vuotinen mainos on kyllä sydäntä lämmittävä Lapselle ostetaan trampoliini joululahjaksi, mutta perheen koira odottaa ja iloitsee tästä enemmän. Mainoksen ketut saattaa jokunen tunnistaakin vuosien takaisiksi trampoliinilla hyppiviksi ketuiksi. Puhvaloita ja tusinoittain koiria olen myös nähnyt trampalla hyppimässä mutta mäyrää jäin vielä miettimään. Olisiko kyseessä ihan vain vanha kunnon badger, badger, badger... Parempia veikkauksia otetaan vastaan.

Oli idean lähtökohta missä hyvänsä, kaikkiin John Lewisin joulumainoksiin, kuten myös tämän vuotiseen, on saatu ihanasti vangittua rakkaus ja lapsenmielinen ilo. Mielelläänhän sitä vaikka Stockmannilta tai Sokokselta samanlaisia katselisi *vink, vink*. Hobby Hall tuntuu sentään harrastavan vuotuisia joulumainoksia mutta eivät nämä ehkä vielä yhtä suureen maineeseen ole päässet.

Vaikkei John Lewis ole Suomessa millään tavalla tunnettu, huomasin että suurimman osan mainoksista olin jo nähnyt ennen tätä vuotta. Jossain näihin on aina tullut törmättyä. Toki itse tulee paljon mainoksia ja joulujuttuja katseltua eli taidan olla erikoistapaus.


Yllä olevassa kuvassa vielä suosikkini viimevuotisista. Ykköspaikan omalla listallani vie vuoden 2013 The Bear & The Hare (tämä ei tietenkään suostunut itselläni näkymään virallisen videon kautta, joten epävirallinen versio tässä). Tuon mainoksen kruunaa ehdottomasti ihana Lily Allenin laulu. Mainos tuo myös mieleen Kaukametsän pakolaiset, joka oli muuten ihan mahtava ohjelma.

Loput kolme mainosta, jotka kuvassa näkyvät, tulevat kaikki tasaisesti kakkoseksi (2009 - Sweet Childe o Mine, 2012 - The Journey ja 2015 - #ManOnTheMoon). Kaikki älyttömän suloisia ja tunteellisia.

Loppuun vielä vuoden 2016 - #BusterTheBoxer sekä Lily Allenin musiikkivideo vuoden 2013 mainoksesta. Tuossa videona "näin tehtiin" pätkä mainoksesta.








torstai 17. marraskuuta 2016

JOULUOSTOKSET RENNOSTI - HOBBYHALL

Joko on joululahjat ostettu? Tuskin vielä kovinkaan monella. Joulumainoksia on kuitenkin jo alkanut ilmestyä medioihin. Ja ainakin itselle ne toimivat. Heti on tullut fiilis, että kyllähän sitä pitää tosiaan lahjoja jo alkaa ostamaan.

Hobby Hallin tämän vuoden jouluvideot ovat varsin hyvää mieltä tuottavia. Heti alkoi tehdä mieli lähteä kylpylään, kun katseli Joulupukkia hieronnassa ja suppailemassa. Niin, noh...eipä se Hobby Hall taida kylpylä olla, mutta idea tulee kyllä ilmi: Onhan se huomattavasti helpompaa ostaa netistä ja käyttää luppoaika vaikka sitten siellä kylpylässä. Pitänee pitää mielessä tuo ajatus omia ostoksiakin ajatellen.

Rennon meiningin sijaan mainoksen paras osuus ovat kuitenkin tontut. Jestas, että onkin osattu tehdä pirullisen näköisiä kavereita. Jos itse olisin tuollaisia tonttuja pienenä nähnyt niin en olisi sitäkään vähää uskaltanut talvisaikaan katselle ulos ikkunoista. Stressi, kauhu ja paniikki siis loistavat näistä hahmoista.

Mitäs mieltä muut ovat joulun ajan mainoksista? Itse ainakin jään innolla odottamaan lisää näitä. Ilman mainoksia joulutunnelman herättely täytyisi tehdä ihan omatoimisesti. Nyt kaupoissa kiertely ja 10-30 sekunnin joulupätkien katselu nostaa kummasti joulun tunnelmaa. Vielä jos maa pysyisi valkeana niin tässähän siirryttäisiin jouluun ihan huomaamatta. Kuukausi pitäisi silti vielä jaksaa odotella...




 

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Suomalaisia joululahjoja - Poikkeavan hauska Suomalaisen työn liitto

Youtuben ihmeellinen maailma heitti minulle Suomalaisen työn liiton tarjoaman Eskimo mainoksen "Tylsä arki" ennen valitsemaani videota. Alku tuntui jäykältä puujalalta, mutta jokin sairas puoli minusta heräsi hekottelemaan mainokselle, sitä enemmän mitä pidemmälle mainosta mentiin. Lopputulos oli hyvä ja pikkujoulukauteen sopiva.



Tästä innostuneena lähdin etsimään myös muita ko. liiton "otteita eräästä liitosta" mainosvideoita. Selvisi että kyseinen kampanja yrittää saada suomalaiset ostamaan suomalaisia joululahjoja ja tukemaan näin...no siis meitä.

Ja mainoksiin en tosiaan pettynyt. Nämä kun paranivat mitä pidemmälle pääsin. Komeita, hienoja ja poikkeavia.Yksi parhaista vielä alla.

Lisää videoita löytyy SuomalainenTyö Youtube kanavalta

Lumene:

Niin ja vasta tämän kirjoituksen jälkeen pääsin katsomaan sen videon, jota olin alunperin lähtenyt katsomaan. Kaipa tuo siis tarkoittaa että mainos toimii...

Suomalaisuutta muistaen toivottelen jo näin etukäteen perjantaita varten
Hyvää ja Juhlavaa Itsenäisyyspäivää!




torstai 20. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua

Sammon taonta toivottaa lukijoilleen hyvää, hauskaa, ihanaa ja rauhaisaa Joulua. Ilman mitään  Seasons Greetingssejä tai Happy Holidayssejä, ihan vaan Merry Chrismas jos englanniksi halutaan...
Sensuroidusti tai sensuroimatta.




Nauttikaa vapaasta!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Ideoita jouluostoksiin lapsille

Mitä jos et ostaisikaan normaaleja lahjoja lapselle joululahjaksi.
Pahvi laatikko riittää....


No juu en ehkä itse olisi pienenä innostunut jos joulupaperin alta olisi löytynyt pelkkää aaltopahvia, mutta idea toki toimiva. Käpylehmät ja muut askartelut tuntuvat liian usein unohtuvan kaiken tavarapaljouden keskellä. Helpompaahan se vain on ostaa.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Onko joulua ilman cokis mainoksia?

Marraskuun puolenvälin tienoilla taisin ensikertaa tänä vuonna kuulla/nähdä Cocacolan joulumainoksen. Kysymys kuuluukin mikäli cokis ei mainostaisi jouluna, tulisikohan sitä itselle jopa tyhjä olo... että jotain nyt kyllä puuttuu.

Nyt kun ollaan kuitenkin joulukuun puolelle jo ennätetty, ei kenellään ole lupaa kiukutella että olen liian aikaisin joulumainosten kanssa.. Itsehän jouluihmisenä olisin mielelläni teitä hemmotellut näillä mainoksilla jo aikaisemminkin.


Yksi lempi mainostajistani muistaa meitä siis joka joulu ja näitä mainoksiahan tosiaan  on jo tähän mennessä ilmestynyt jokunen. Nauttikaa:

(Yhtä vain jäin kaipaamaan: Joskus tämän vuosituhannen puolella pyöri Suomen TV:ssä cokiksen mainos, jossa musiikkina oli rock versio white christmasistä. Tämän -oikean version- jos joku bongaa niin olisin iki onnellinen)








Tämä uusin tosin on kyllä hieman pelottava jopa...


torstai 29. marraskuuta 2012

torstai 1. marraskuuta 2012

Lennon turvallisuus ohje jonka halut katsoa - Hobitti

Peter Jacksonin Hobitti elokuva saapuu pian elokuvateattereihin ja tämän innoittamana Uuden-Seelannin lentoyhtiö (Air New Zeland) on tehnyt Hobitti aiheisen turvallisuus videon.
Kerrankin jaksaa oikeasti katsoa viestin loppuun. Ja jos maan ja elokuvan yhteys vielä jäi kummastuttaan niin kerrottakoon, että elokuva (kuten myös Taru sormusten herrasta) on kuvattu Uudessa-Seelannissa.


Seuraava kysymys olisikin, mitä vastaavaa Finnairin pitäisi tehdä. Helpoin vastaushan olisi tietysti valjastaa Joulupukki ainakin joulun ajan lennoille kertomaan turvallisuusohjeet! Vai onko näin kenties jo tehty? Ajatushan on hieman liiankin sopiva.

Ja jos kalevalasta saadaan joskus aikaan isompi elokuva jonka joku ehkä saattaisi ulkomailla tunteakkin (toive ajattelua) niin tuolloinhan kohteena täytyisi ehdottomasti olla tämä. Ja Japanin lennoille kertojina voisivat toimia Muumit.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Mutta kun se joulu ei ole vielä lokakuussa - Nissen

Arg, tämän tiesi jo ensimäisen "kahdet lasit yhden hintaan" meets kettu juoksi yli järven -joulu kailotuksen kuullessa. Naamakäsi eli Facepalm tulee...ja usein...ja lujaa.



Mikähän lienee olleen Nissenin tavoite? Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta, otaksun. Ihmiset valittavat jo nyt niin paljon joulun aikaistamisesta niin tehdään se nyt oikein rajulla kädellä (?).

Toki tuolla kettu juoksi yli järven railatuksella olisi voinutkin aloittaa vähän aikaisemmin, se kun ei ole mikään jouluisin joululaulu Suomessa. Muut pahemman sortin joululaulut kuten joulupuut pitäisi kyllä säästää ainakin marraskuun loppupuolelle.

Ja perkules kun nämä jää vielä soimaan päähänkin! Kokonainen päivä saattaa kulua rallatellen yhtä mokomaa jingleä.

Niin ja huom, minä olen varsin suuri joulun ystävä ja silti ottaa päähän!

tiistai 28. elokuuta 2012

Nytkö se jo alkoi - 1. joulumainos

Syksyssä ja talvessa on toki puolensa, mutta että elokuussa ensimäiset joulumainokset?!
Kyllä, niin se vaan tulla tupsahti eteeni tuo alla näkyvä mainos ja vielä suositun suomalaisen nettisivun kohdalla. Toki Suomi on pullollaan jouluihmisiä, mutta en silti usko, että hekään ovat valmiita virittäytymään elokuussa joulutunnelmaan. Kaiken lisäksi lehdet ilmestyvät vasta marraskuussa. Siinähän kerkeää jo unohtaa koko tilauksen.


Tämä lienee sitä shokeeraavaa mainontaa. Silmissä alkaa vilistä joulupallot ja lumiukot jo ennen kuin olet saanut varvassandaalit vietyä talviteloille. Hui kauhistus.Niin sitä kuitenkin alkoi jo miettimään, millon pitää lähteä tekemään jouluostoksia ja missä sitä viettäisi tulevan joulun.

No juu, samapa tuo.. kai sitä huonommankin ajankohdan olisi voinut keksiä. Kyllähän sitä jotkut pitävät pikkujoulujakin elokussa (päätöntä tuokin, jos minulta kysytään). Tämä jouluihminen kaipaa kuitenkin vielä muutaman kuukauden lepoaikaa ennen toppatakkeja ja kanelitankoja.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua

Hatun noston arvoista toimintaa on firmoilta satsata hieman enemmänkin rahaa mainokseen, joka esitetään vain jouluna. Tällä saadaan aikaan välittämisen tunnelma ja ehkä hieman lisää joulumieltä meille kuluttajille.

Tästä hyvänä esimerkkinä Fazerin ihana Rauhallista Joulua -mainos.
Sopii loistavasti Fazerille varsinkin, kun sulkaa on niin kiinteä osa joulua.

Videon myötä toivotan myös itse Maukasta, Mausteista ja Rentouttavaa Joulua! 

Blogissa saattaa olla nyt hetki hiljaista sillä joululoma on edessä ja silloinhan pitää tehdä muutakin kuin vain istua tietokoneella :)

Katso Joulumainos allaolevasta linkistä (kuvasta):