Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakkautta ja Anarkiaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakkautta ja Anarkiaa. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. lokakuuta 2016

RAKKAUTTA JA ANARKIAA 2016

Viimeisimmästä Rakkautta ja Anarkiaa festivaalista on jo tovi vierähtänyt, mutta jostain kömpi mieleeni jälleen tämän vuoden mainos. Täytyy sanoa, että meni ehkä hieman yli minun hilseen.

"Suomen kuuluisin hanuristi taiteilee jossain elämän ja kuoleman rajamailla", olisi oma tulkintani. Kertokaa toki omanne. Edellisinä vuosina  olen nauttinut täysin siemauksin R&A mainoksista (vilkaise tekstit näistä), mutta nyt täytyy sanoa, että olin pettynyt. Itseäni ei tuo ainakaan viihdyttänyt.

Toki tämän kailtainen pläjäys on ehkä juuri sitä, mitä alunalkaen olen kuvitellut R&A festareilla olevan. Jotain kummallista taideinstallaatiota. Jäi silti mietityttämään, mitä tuolla haettiin. David Lynchin elokuvat ovat yksiä lemppareistani, mutta ei tuo sitäkään ollut.

Eipä sitä silti aina voi kaikelle lämmetä. Vuoden 2015 mainos oli sitä vastoin taas yksi parhaista. Kankaalle saatu Suomen suurimmat nimet, huumoria, tyyliä ja tyylittömyyttä, ulkomaankieltä ja kaikkea, mitä itse festareiltakin löytyy. Tuosta jäi odottamaan jopa itse elokuvaa.

Lähtisin lausumaan suuria ja sanomaan, että yhtä toimiva teaseri, kuin mitä Planet Terror elokuvan alussa ollut kuvitteellisen Machete elokuvan traileri (tästä toki myös tehtiin lopulta oikeakin elokuva(sarja)).

perjantai 22. elokuuta 2014

Rakkautta ja Anarkiaa - Perikato

Ah, on taas aika kertoa tämän vuotisesta Rakkautta ja Anarkiaa festivaalin mainoksesta.
Tänä vuonna lähdettiin liikkeelle suhteellisen kiltillä mainoksella. Harmillista kyllä tuntuu että vuosi vuodelta mennään normaalimpaan suuntaan.

Ei sillä etteikö mainos olisi siis hyvä. Varsin loistava, elokuviin sopiva ja ajassa oleva mainos. Kenties jopa parempi kuin moni edeltäjänsä (kts. parhaita edellisiltä vuosilta 1, 2), itse silti kaipaan lisää vuoden 2004 kaltaisia.

Tänä vuonna ollaan siis Perikato elokuvan tunnelmissa. Kaikkihan tietävät youtubessa kiertävät, kaikkiin ajankohtaisiin tilanteisiin muokatut "Hitler kuulee" pätkät...


Ja jotta ympyrä saadaan suljettua tästäkin mainoksesta tuli hetkessä oma Hitler versio ja edelleen
Mannerheim kuulee Hitlerin kuulleen ja jollei tämä vielä riitä niin löytyy vielä Stalin versiokin.

Että tällaista tällä kertaa.


lauantai 22. syyskuuta 2012

Ei paha tämäkään - Rakkautta ja Anarkiaa

Vuoden 2004 Rakkautta ja Anarkiaa mainos oli loistava (häiriintynyt mutta varsin toimiva). Tapahtuma tuntuu vuosi vuodelta keksivän toimivia mainospätkiä eikä paha ole tämänvuotinenkaan.







Kertauksena vielä muutama esimerkki viimevuotisten videoiden parhaimistosta.

2007

2010

2005


Että sinne sit vaan...

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Voitto-mainoselokuvakilpailu - vuosien varrelta

Taas maaliskuussa palkitaan menneen vuoden parhaat mainoselokuvat. Vaikka suomalaisten elokuvientekotaidossa on monessa tilanteessa varaa parantaa, osataan mainoselokuvia tehdä kuin suuressa maailmassa. Tässä muutama näyte vuosien varrelta. 

Yritin kerätä kasaan Voitto-kisan voittajia, joita ei ihan kyllästymiseen saakka olla nähty.


Suunto voitti "R.A.L.L.F - Rabbits against losing Lucy-Feet" -videolla vuonna 2002. Itse en ollut videoa edes nähnyt aikaisemmin. Varsin mielenkiintoinen pläjäys. Toimii varsin Rakkautta ja Anarkiaa tyylisesti ja vaikkei olekkaan Suuntomainen mainos, tuo kuitenkin hyvin esille idean "enää ei tarvitse luottaa onneen".

Josta hyvin siirrymmekin Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalin mainokseen.


Kyseessä on varsin oivallisesti festivaalin idean esille tuova video. "Turha luulla, että tämä on kaikkien makuun". Vaikka festivaalilta olisi voinut odottaa jotain vieläkin huikaisevampaa pätkää, en kuitenkaan ihmettele voittoa.

Mielenrauhaa sekoittavasta mainoksesta siirrytään muunlaiseen häiriökäyttäytymiseen.


Mannerheimin Lastensuojeluliiton mainoksen lähtiessä pyörimään, huokaisin turhautumistani: "ei taas". Onneksi lopputulema oli kuitenkin jotain muuta. Ajattelin, että tässäkin lähdetään paapomaan nuorten tietokonepelaamisesta. Näin ei kuitenkaan ollut vaan mainos käsitteli sitä, kuitenka lapset saavat kaikkea muuta, paitsi huomiota. Hyvin kuvaava ja ajatuksia herättävä video. I like it.

Lopuksi vielä taidonnäyte siitä, kuinka hyvännäköinen ja elokuvamainen mainoselokuva todella voi olla.


Oikotien kanssa ydistynyt Igglo vei 2006 voiton "olipa kerran" mainoksellaan. Vaikkei mainos ehkä tuokkaan mitään mullistavaa ajatusta esille vaan pitäytyy oman paremmuutensa hehkuttamisessa, ei tämä vähennä mainoksen kauneutta. Miksi Suomessa ei tehdä näin näyttäviä elokuvia?