Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulupukki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulupukki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. joulukuuta 2016

SE PERINTEISIN JOULUMAINOS - COCA COLA

Joka vuosi se tulee: Coca-colan joulumainos. Tänä vuonna näin ensimmäistä kertaa tv:ssä suomalaisen version tästä mainoksesta vasta itsenäisyyspäivänä (jos oikein muistan). Kerkesin jo huolestua että onko cokis vihdoin luovuttanut pohjoismaissa.

Muissa maisssahan cokis on hyvin paljolti joulujuoma. Pohjoismaissa tämä vain ei tunnu millään mainostamisella saavan jouluista leimaa itseensä. Ja näinhän se on, ei tulisi mieleenkään juoda colaa joulukinkun, kylmäsavulohen tai muiden suomalaisten/pohjoismaisten jouluruokien kanssa.

Vähän ovat viime vuosina olleet pettymyksiä nuo Coca-colan joulumainokset. On tuntuu, että ideat on loppunut kesken ja nyt mennään niillä samoilla helpoilla aiheilla. Parhaimpia viimeaikaisista cokiksen joulumainoksista lienevät "Shake Up Christmas" vuodelta 2010 (Natasha Bedingfieldin laulelu ainakin jää päähän soimaan) ja jonkun vuoden "x" mainos jossa White Christmas
kappale vedetään punk hengessä. (Jos joku löytää tuosta mainoksesta virallisen version, otan mielelläni tämän vastaan. Millään en nimittäin itse löydä tätä vaikka jo vuosia olen virallista versiota etsinyt.)

Joskus taannoin kummastelin ettei Coca-cola ollut tehnyt mitään Suomessa. Tuossa nettiä selaillessa tuli huomattua, että tuo virhe oli jo 2014 korjattu. Tällöin Lapista lähetettiin lunta Singaporeen. Varsin suloinen mainos tuokin.





torstai 17. marraskuuta 2016

JOULUOSTOKSET RENNOSTI - HOBBYHALL

Joko on joululahjat ostettu? Tuskin vielä kovinkaan monella. Joulumainoksia on kuitenkin jo alkanut ilmestyä medioihin. Ja ainakin itselle ne toimivat. Heti on tullut fiilis, että kyllähän sitä pitää tosiaan lahjoja jo alkaa ostamaan.

Hobby Hallin tämän vuoden jouluvideot ovat varsin hyvää mieltä tuottavia. Heti alkoi tehdä mieli lähteä kylpylään, kun katseli Joulupukkia hieronnassa ja suppailemassa. Niin, noh...eipä se Hobby Hall taida kylpylä olla, mutta idea tulee kyllä ilmi: Onhan se huomattavasti helpompaa ostaa netistä ja käyttää luppoaika vaikka sitten siellä kylpylässä. Pitänee pitää mielessä tuo ajatus omia ostoksiakin ajatellen.

Rennon meiningin sijaan mainoksen paras osuus ovat kuitenkin tontut. Jestas, että onkin osattu tehdä pirullisen näköisiä kavereita. Jos itse olisin tuollaisia tonttuja pienenä nähnyt niin en olisi sitäkään vähää uskaltanut talvisaikaan katselle ulos ikkunoista. Stressi, kauhu ja paniikki siis loistavat näistä hahmoista.

Mitäs mieltä muut ovat joulun ajan mainoksista? Itse ainakin jään innolla odottamaan lisää näitä. Ilman mainoksia joulutunnelman herättely täytyisi tehdä ihan omatoimisesti. Nyt kaupoissa kiertely ja 10-30 sekunnin joulupätkien katselu nostaa kummasti joulun tunnelmaa. Vielä jos maa pysyisi valkeana niin tässähän siirryttäisiin jouluun ihan huomaamatta. Kuukausi pitäisi silti vielä jaksaa odotella...