Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhemmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhemmat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. maaliskuuta 2017

YLLÄTTÄVÄN KOSKETTAVA - FAZER

Ensimäisiä kertoja, kun televisiosta bongasin puoliminuuttisen Fazerin mainoksen piti oikein jäädä pohtimaan, oliko mainos tosiaan niin surullinen, kuin miltä vaikuttu. Nyt kun katsoin kokopitkän mainoksen netissä, mielikuvani vain vahvistui. Melkein tippa tuli linssiin tuota katsoessa.

Muistot ovat toki ihana asia, mutta voi kuinka kaihoisa fiilis jäikään mainosta katsoessa. Ihana rakkaustarina mainoksessa kerrotaan, mutta kovin haikea tunnelma jää keinumaan ajatuksiini (miehen lopussa nähdystä hymystä huolimatta).

Mitä mieltä olette mitä mainoksessa itse asiassa tapahtuu? Ensimäinen ajatukseni olisi, että rouva on kuollut. Jäätyäni enemmän kohtauksia miettimään, saattaisi tämä olla kuitenkin vain jättänyt miehen. Pitkässä mainoksessa näkyy kohta, jossa rouva seisoo keittiössä hämmentyneenä, mies katsoo tätä ja lähtee ulos... Tämä saattaa todistaa suuntaan tai toiseen.

Oli rouvan kohtalo mikä hyvänsä, itselleni tulee Joukon ja Kostin laulun sanat mieleen: "Päivä kaunein sammuva on. Kukka kuolee korvaamaton. Kun päättyy tää, muisto vain jää."

Tällainen melankolia on suomalaisuuteen hyvin sopivaa. Onhan meillä ilonjuhlan, joulun, aikaankin rakkaimmissa joululauluissa tarinoita kuolleista lapsista, pätkiä kuten "hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä" ja muuten hyvin synkin rinnoin laulettuja lauluja, kuten sylvian joululaulu.

Itse en haluaisi yhdistää suklaaseen näin haikeaa tunnelmaa, mutten voi kieltää etteikö kyseessä olisi upea mainos. Ei pakettiin oltaisi saatu noin syviä tunteita ilman kuolemaan/lähtöön ja vanhuuteen liittyviä kuvia.

Oltaisiinko silti nuoruuden, rakkauden ja perheen ajoista voitu tehdä hieman vähemmän hämäriä. Eikö näitäkin oltaisi voitu nostaa selvempinä kuvina ylös. (Vai olisiko tästä tullut silloin Lidlin Delux-mainos?) Nyt muut muistot jäävät kolmen vahvimman kuvan peittoon - Vanha rouva soittamassa pianoa, rouva keittiössä hämmentyneen näköisenä ja tyhjä piano.

Suurin ero pitkällä ja lyhyellä mainoksella on juurikin tuo hämmentynyt nainen sekä lumihankeen polvistunut mies ja tätä seuraava kutakuinkin suora kopio the Love Story elokuvasta. (Hieno kunnianosoitus hienolle ja myös aivan liian surulliselle elokuvalle.) Nämä pari kohtaa tekevät varsin suuren eron mainokseen.

Alla vielä lyhyt ja pitkä versio vertailtavaksi.




maanantai 16. tammikuuta 2017

SYDÄN LAULAA - LIDL DELUX

Nyt on hatunnoston paikka -  Lidlin Delux mainokset ovat upeita.
Harva mainos pitää sisällään niin hyvää musiikkia, että sitä kuuntelisi vapaaehtoisesti. Teoriassa ehkä Coca-cola lienee samassa ryhmässä, muttei sekään näin hyvään yllä. Lidlin mainos on tätä ja lisäksi ulkonäöllisesti upea ja aikaa kestävä.

Delux tuotteiden mainokseen tehty Sydän laulaa kappale on jotain, minkä voisin löytää omasta soittimestani. Jos nettiin on luottaminen myös moni muukin on samaa mieltä. Joitain viikkoja sitten kappale soi päässäni ja jouduin kovan työn tekemään että sain selville, mistä oli kyse. Kappale kun on ihan oikea kappale eikä mikään "allways coca-cola" rallatus. On vain sattumaa, että tuo on päätynyt mainosta varten.

Mainos on kaikella tavalla juuri ihanan sopiva. Se on mukavaa katsottavaa ja musiikki juuri sopivan tarttuva. En muista milloin olisin törmännyt näin miellyttävään mainokseen Suomessa. Tai noh, joulun alla mainitsemani Pirkan mainos oli toki samassa sarjassa. Näitä kahta ennen on kyllä pitkä pätkä ilman yhtään tällaista mestariteosta. Erityisesti Lidlin mainos saa katsojan/kuuntelijan käpertymään oman kullan kainaloon hyvän olon tunteen vallassa.

Kuten Pirkan mainos myös Lidl on pyörinyt jo tovin tv:ssä. Näin ajattomia ja ärsyttämättömiä mainoksia voi näyttää loputtomiin. Ne eivät kulu puhki eivätkä kirvoita liikaa keskustelua. Keskustelua syntyy vain sen verran kuin on tarpeen ("kenen biisi", "eikö olekin kiva mainos", "mikä mainos se oli"...)

Lidlin mainoksessa on myös upeaa sen pätkittävyys. Kuinkakohan monta eri versiota tästä olisikaan nähty. (Monta!) Emme voi siis moittia edes siitä.

H&M:n joulumainos (kaikessa komeudessaan) oli mielestäni huono tv:ssä pyöritettäväksi. Televisiossa, muutaman sekunnin pituisena siitä ei saanut mitään otetta. Monta eri versiota oli siitäkin, muttei yksikään toiminut, kuten kokonainen versio. Lidlin mainos sen sijaan on yhtä hyvä kaikissa versioissaan. On kyse sitten luistelevista teineistä, kosinnasta tai poikaystävän esittelystä vanhemmille, kaikki toimivat loistavasti yhdessä ja erikseen.
 
Ja kuinka moni väittää, ettei olisi jonkun hahmon kohdalla salaa mielessään miettinyt, että tuohan on ihan kuin minä/meillä tai jotain muuta vastaavaa? Itse olen käynyt varmaan jokaisen kohtauksen läpi ajatellen itseäni, vanhempiani tai muita tuttuja.