Näytetään tekstit, joissa on tunniste jingle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jingle. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. marraskuuta 2016

KAIKEN PYYHKIVÄ ORAVA - SERLA

Joko rakastat tai inhoat sitä - Serlan raivostuttavan tyhmä kurre, joka pyyhkii väärillä jutuilla likaa.

Toisaalta varsin hauska, mutta samalla aivan liian raivostuttava. En ole itse päässyt lopputulokseen vihaanko vai rakastanko tätä mainosta.

Puuttumatta itse mainoksen hahmoon, tällainen uuden tarpeen luominen tuntuu kyllä aikamoiselta rahastukselta. Kyllä sitä laseja voi pyyhkiä ihan normaalillakin talouspaperilla. Toisaalta itse mainokset ovat kyllä kaikessa rasittavuudessaan hauskoja. Ainakin tiettyyn pisteeseen saakka.

Kurrejen ulkonäkö on omalla kohdallani tökkinyt heti vanhimmasta uudesta mainoksesta lähtien (mäkiautot). Kaipaisin sitä vanhaa, logossa esiintynyttä siroa pientä oravaa. Muutaman vuoden takainen versio oli kiva. Söpö ja tarpeeksi oikean oravan kaltainen. Tokikaan ei millään tavalla hauska. Kaippa sitä alkaa olla jo niin vanha, että kaikki uusi on (muka) huonoa.

Täytyy kyllä antaa plussaa siitä, että vaikka kaikki kolme talous-/wc-paperimerkkiä (Soft Embo, Lambi ja Serla) ovat ottaneet eläinhahmot maskoteikseen, merkit erottuvat hyvin toisistaan. Ainakaan vielä ei ole syntynyt samaa ongelmaa, kuin esim Sotkan ja Jyskin kanssa - saman kaltaiset linnut maskotteina ja lopulta kukaan ei tienyt kenen mainokseen vihellys kuului ja kenellä oli jippopyörä tarjouksessa jne.

Uudet mainokset saavat kunniamaininnan myös päättömyydestään. Ovathan nämä lähes yhtä päättömiä kuin monet japanilaiset mainokset. Mitä lähemmäs heidän mainoksiaan päästään sen parempi, jos minulta kysytään.




 
 

maanantai 26. elokuuta 2013

Jotkin muistot eivät unohdu - Gillette

Viikonlopun huipennus: Näin Gilleten vanhan mainoksen!

Rauhallisen viikonlopunvieton katkaisi hyppäys kasarihelmen pariin. En olisi tiennyt muistavani Gilleten jingleä jollen heti "Gillette" sanan jälkeen olisi osannut laulaa mukana "the best a man can get". Voi kuinka hyvälle mielelle tuollaiset "vanhat hyvät ajat" voivat saada.

Oli muuten upea tapa saada kiinnostus heräämään yrityksen facebooksivua kohtaan. Gillette kertoi mainoksen alussa että tämä mainos näytetään facebook-yleisön pyynnöstä ja ainakin itselleni tuli pakottava tarve päästä tarkistamaan mitä muuta tuolla sivulla on. Harmi vaan ettei sivuilla ole enempää historian helmiä.




perjantai 26. lokakuuta 2012

Windows 8 - Everything at once - Lenka

Taas tilanne: Näet mainoksen jossa on jotain kivaa, mutta tämä ei ole suoraan mainostettu tuote - Miten löydät tästä lisää tietoa netistä?

Nyt kyseessä oli Windows 8 mainos jossa rallateltiin kivaa biisiä. Mainoksessa itsessään ei tietenkään esittäjän nimeä mainittu, mutta Googlea käyttäen tämä löytyi kuitenkin suhteellisen vaivattomasti.



Huomattavasti parempaa toimintaa siis kuin Janne Kataja mainoksessa, tuolloin mainosta ei löytynyt ollenkaan Jannen nimellä. No ei Windows 8 mainostakaan tietysti pelkällä Lenkan nimellä välttämättä löydy, mutta tietyillä yhdistävillä sanoilla kyllä.

Tässä kuitenkin siis Windows 8 mainosvideo, jonka perusteella löytyi biisin esittäjä. Varsin mukava rallattelu ja sopii mainokseen. Tuo mukavaa sirkusmeininkiä joka tulee "Ikkunan" ulkoasusta muutenkin jo mieleen.



maanantai 22. lokakuuta 2012

Löydä sisäinen 007 - Cocacola

Tämä alkaa mennä hieman itsensä toistoksi kun joka toinen postaus liittyy Cocacolaan. Mutta minkäs teet.

Taas yksi loistava pläjäys. Isolla ällällä!




Eikä tässäkään Bond-Cokis mainoksessa ole mitään vikaa. Ja tästä voimme nauttia jopa Suomessa.


Varsin viihdyttävä ja hieman normaalista poikkeava. Tuo toki hitusen mieleen tällä hetkellä pyörivän Pepsin mainoksen (jota nyt en valitettavasti löytänyt netistä... se kuitenkin jossa kaverit törmäävät lammas laumaan)



keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Mutta kun se joulu ei ole vielä lokakuussa - Nissen

Arg, tämän tiesi jo ensimäisen "kahdet lasit yhden hintaan" meets kettu juoksi yli järven -joulu kailotuksen kuullessa. Naamakäsi eli Facepalm tulee...ja usein...ja lujaa.



Mikähän lienee olleen Nissenin tavoite? Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta, otaksun. Ihmiset valittavat jo nyt niin paljon joulun aikaistamisesta niin tehdään se nyt oikein rajulla kädellä (?).

Toki tuolla kettu juoksi yli järven railatuksella olisi voinutkin aloittaa vähän aikaisemmin, se kun ei ole mikään jouluisin joululaulu Suomessa. Muut pahemman sortin joululaulut kuten joulupuut pitäisi kyllä säästää ainakin marraskuun loppupuolelle.

Ja perkules kun nämä jää vielä soimaan päähänkin! Kokonainen päivä saattaa kulua rallatellen yhtä mokomaa jingleä.

Niin ja huom, minä olen varsin suuri joulun ystävä ja silti ottaa päähän!