perjantai 26. syyskuuta 2014

Osataan sitä Suomessakin - Varusteleka #MakeArnoldCome

Yleensä suomalaiset tuntuvat lähtevän maailmalle anteeksi pyydellen ja hissun kissun.
Varusteleka ei ole ryhtynyt tähän vaan päätyi ottamaan kaikki keinot käyttöön.


Arska eli Arnold Schwartzenegger on sen lisäksi että maailman kovin jätkä myös tapaus, jolta voi odottaa mitä tahansa. Joku saattaa jopa muistaa Arskan ja Omaze:n viraalikampanjan Will it Crush? joka jo itsessään olisi ollut blogitekstin arvoinen. (Tässä siis lahjoittajien kesken arvottiin, kuka pääsee ajelemaan Arskan kanssa tankilla ja tuhoamaan tavaraa.)




Hetki sitten vielä kohistiin siitä kuinka Iso-A ylipäätään saatiin puhujaksi Suomessa järjestettävään Nordin Business Forumiin ja nyt lisää vettä myllyyn pyritään saamaan Varustelekan videolla. Jospa siis Arska samalla matkalla poikkeaisi heillä.

Varusteleka on päättänyt käyttää tilaisuuttaan todellakin hyväkseen. Moni Varustelekan asiakas on hyvin "Arska henkinen", joten lähtökohdat ovat ainakin kohdallaan. #MakeArnoldCome on ollut yksi suosituimmista twiiteistä Suomessa viimepäivinä.

Sen lisäksi että Arskan Varustelekaan tuleminen olisi loistava PR-tempaus jo itsessään, saadaan videolla samalla myös tietoa Varustelekasta ja heidän nettikaupasta ympäri maailmaa. Ja hei, kuka ei jakaisi näin hyvän asian tähden tehtyä videoa ;)

Aivan loistava kampanja tähän päivään jos minulta kysytään.

Innolla jään odottamaan Arskan vastausta. Paras tilanne olisi jos Arska vastaisi videolla tai edes twiitillä. Näin saataisiin viraali pyörimään oikein kunnolla.

5 kommenttia:

  1. Heips taas.
    Kun nyt miehisyys olisi tuossa osin aiheena, niin huomioni on herättänyt uusin Jenkki purukumin mainos (juu juu yhdyssana, mut erottuu asia selkeemmin).
    Kyseessä siis mainos, jossa lähikuvia eri ihmisten huulista kun pureskelevat purukumia.
    Sinänsä ihmisten "suuntautuminen" on jokaisen oma asia, (jos siitä edes on mainoksessa kyse), mutta pahasti iskee silmään kun se eka mies on käyttänyt huulipunaa.
    Se nyt vaan jotenkin häiritsee, eikä mielestäni liity mitenkään mainoksen sanomaan. Eli, sen sijaan että luotaisiin mielikuvaa mainoksen kohteesta (purukumi) luodaankin mielikuvaa meikkaavasta miehestä.
    Kyllä mieskin voi meikata, jos vaikka on esim. jokin rockkikukko tms. ei siinä mitään pahaa, mutta tavismiehen punatut huulet ei vaan paranna mainosta.
    Semmonen purkaus (-:
    Kari
    ps. varusteleka tosiaan panostanut mainokseensa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täsmälleen samaa olen kattonu!
      Ekalla kerralla ajattelin että on joku huulirasvamainos kun niin selkeesti oli huuliin jotain tuhrattu. Tämän jälkeen jäin miettimään että aiheuttaako täysksylitolipurkka huulien punertumista vai naismaisia piirteitä ;)

      Poista
  2. no tuliko se arnold koskaan? mistä sen saisi selville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullu Arska. NB Forumilla tosiaan kävi mutta ei ehtinyt Varustelekaan piipahtamaan. Kuuleman mukaan oli kyllä nähnyt videon.
      Näin ainakin jos NB Forumilla puhuneisiin (eli twitteriin) ja iltasanomiin oli luottaminen.

      Poista

Kommentoitavaa?