Välillä sitä on vain purettava omia tuntemuksiaan:
Muistan opiskeluajoilta saarnat kuinka joissain tapauksissa kannattaa markkinointi suunnata pienelle kohderyhmälle ja tehdä siitä juuri heitä koskevaa. Vaikkei koko kansalle tuotetta myytäisikään, kun hyvä prosentti pienestä kohderyhmästä ostaa, on tämä monesti tehokkaampaa.
Nykyään, kun on sosiaaliset mediat ja suurten ruokaketjujen kanta-asiakasjärjestelmät, tämä ei pitäisi olla hankalaa. Kovin vähän silti vaikutetaan mainostettavan sinkkukokoisia jauhelihapaketteja, teetä/kaakaota kahvin tilalla tai muita kuin kissoja ja koiria lemmikkieläiminä.
Surullista on myös nähdä kuinka paljon ihmisiä ohjataan vain sosiaaliseen mediaan osallistumaan toimintaan (hakemaan tarjous, osallistumaan arvontaan jne). Ennen sanottiin, että kilpailuihin osallistuakseen ei ole ostopakkoa ja muutoinkin kuin vain yhdellä tavalla/yhdessä paikassa pitää voida osallistua. Nyt yhtäkkiä sama ei pädekään SoMessa. Kilpailuun osallistuakseen on pakko omistaa facebook-tili.
Minulle tulevasta mainonnasta vielä tänäkin päivänä suurin osa on itselleni sopimatonta. Parhaana esimerkkinä olkoon K-ryhmä, jolta jatkuvasti uutiskirjeitä tulee. Suurin osa uutiskirjeistä sisältää tarjoustuotteita ajatuksella "juuri sinulle" ja mitä nämä pitävät sisällään? Tottakai kahvia. Eihän suomalainen elä ilman tätä... Itse en kuitenkaan ole eläessäni senttiäkään maksanut kahvipaketista, en omista kahvinkeitintä ja kaikki itselleni tulleet kahvipaketit ovat siirtyneet "joululahjoina" eteenpäin. Mitähän luulet osuivatko siis nuo mainokset?
Jollei kahvia tuputeta paketissa niin sitten tulee mainoksia kahviloista esim Starbucksin alennuksia. Kyseisen firman juomia tulee kyllä juotua, mutta kahviin en sielläkään koske. Kerrankin kun on kyseessä kahvila josta saa muutakin kuin kahvijuomia, niin mitä näiden uutiskirjeessä sitten lukee? "Voit valita Starbucksin valikoimasta
mieleisesi kahvin ja tarjota yhden kahvin hinnalla myös kaverille hänen
lempijuomansa. Etu koskee kaikkia baristan tekemiä kahvijuomia..." #@$%&!! Kerrankin kun kuvittelit että nyt osui uutiskirje oikeaan osoitteeseen niin ei...Sinne meni sekin hyvä mieli. Kovin paljon kalliimpia ilmeisesti muut kuin kahvijuomat kun näin kova rajaus on täytynyt tehdä.
Eikös nyt olisi jo aika siirtyä sinne älykkääseen markkinointiin.
Säästettäisiin monet "peru uutiskirje" linkin painallukset ainakin omalla kohdallani.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvi. Näytä kaikki tekstit
maanantai 27. maaliskuuta 2017
maanantai 13. maaliskuuta 2017
SUOSITUIMMAT YOUTUBE MAINOKSET - TOP 10 SUOMESSA
Google listaa vuosittain Youtuben suosituimmat mainokset. Suomen 2016 listakärjen ei voi sanoa suuresti yllättäneen. Mennyt vuosi piti sisällään poikkeuksellisen paljon hyvällä tarinalla varustettuja mainoksia ja muuten turhan harvinaisia helmiä eli mainossarjoja (Hintasaarnaajat ja Yrjö Uusivirtaa).
Listaus oli siis seuraava:
1. The Yrjö Show / Episode 2: The Get-Together Party (Helen)
2. Mistä tietää, onko pelaaminen ongelmallista | Veikkaus
3. Clash Royale: Enemies
4. Uusi Elisa Missionary on syntynyt
5. Särkänniemen kesän 2016 hurja uutuuslaite: X
6. Virtual Gym Games by Tupla
7. Linjalla, jakso 1/4: Kuljettaja vie palvelun karvan verran pidemmälle (Savonlinja)
8. Anna lahjan puhua – Isä ja teini (Gigantti)
9. Osaisitko korjata kahvisadon? (Nescafé)
10. TAKE CONTROL – F-Secure Freedome VPN
Top 5 mainosten jälkeen näyttää odotuksistani poiketen tulevan itselleni jopa täysin tuntemattomia mainoksia. Kiven kovaa ainakin väitän, etten F-securen enkä Nescafén mainoksia ole nähnyt. Kahvimainonnan kohderyhmään en toki edes kuulu, mutta F-secure olisi voinut kiinnostaakin jos kohdalle olisi osunut. Mielenkiintoista olisi päästä näkemään, millä laskelmilla ovat osanneet jättää minut ulos esityslistalta.
Entä mikä sitten on oma suosikkini? Elisan Hintasaarnaaja oli kyllä kiinnostavin sarjana. Ehkäpä siis kallistuisin tämän puoleen, vaikka muuten varsin perinteinen mainos olikin. Eihän kukaan voinut olla pohtimatta, mihin toinen saarnaajista katosi. Myös 8. paikalle päässyt Gigantin mainos oli koskettava. Hieno tarina ja tähän päivään istuva.
Lisää aiheesta markkinointi ja mainonta -lehden artikkelissa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)