Tekijänoikeuksien kanssa leikittäessä ollaan aina vaarallisilla vesillä.
Huomasin tuossa tavarataloketju Kärkkäisellä olevan meneillään Sikapäivät.
Eikä tässä mitään, mikäs siinä. En ainakaan tiedä kenellään olevan sen nimistä hulabaloota käytössään.
Oma kiinnostukseni kuitenkin keskittyi mainonnassa käytettyyn possuun. Sarjakuvaa Karvinen lukeneet vähintäänkin tunnistavat hahmon. Eikös kyseessä ole varsin suora kopio Karvis-lehdissäkin esiintyneestä Orson (Orson's Farm / U.S.Acres) -sarjakuvasta ja kyseisen sarjakuvan päähahmosta eli itse Orsonista?
Pientä muokkaamista on toki tehty. Silmien pupillit mm. suurennettu, mutta muuten mennään kyllä mielestäni aika suoralla kopiolla.
Itse en kyllä olisi uskaltanut lähteä kopioimaan näin tunnettua hahmoa. Tämähän olisi kuin olisi Matami Mimmin ottanut käyttöön, vaihtanut vain hiustenväriä. Toki joku voi sanoa etteihän kukaan tunne kumpaakaan näistä hahmoista, mutta se nyt on vain sitten omaa tyhmyyttä. ;)
Kärkkäinen ei kuitenkaan ole ainoa laatukaan kopioinneissa. Kyllähän näitä ovat suuremmatkin ketjut tehneet. Yleisyys ei kuitenkaan tee tästä yhtään sen sopivampaa.
Mitä mieltä te olette? Missä menee raja?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauppakeskus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauppakeskus. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Itis
Helsingin Itäkeskuksessa sijaitseva kauppakeskus vaihtoi kuun alussa nimensä Itäkeskuksesta kansanomaisempaan Itikseen. Kauppakeskus on ihmisten suussa toiminut jo pitkään Itiksenä, mutta nyt siitä tuli virallista.
Kyseinen kauppakeskittymä on päivittänyt itseään jo useaan otteeseen, mutta pääasiassa vain konkreettisen rakennuksen muutoksina. Isojakin laajennuksia on tehty. Näin on päätetty tehtävän myös tällä kertaa.
Ilmeen uudistus, nimen muutos ja muu tämän kaltainen piristysruiske on varsin hyväksi Itikselle, mutta itseäni ihmetyttää laajentamispakkomielle. Jo tällä hetkellä kauppakeskus on liian suuri käveltäväksi läpi yhdessä päivässä.
Nettisivun yleisilmeen muutos on varin piristävä. Uusi ilme luo kuvan nykyaikaisesta, tyylikkäästä kauppakeskuksesta. Sivujen toimivuudesta tai sisällöstä ei myöskään ole mitään moitittavaa. Ensinäkemältä tuntuu ainakin toimivalta.
Logomuutos oli myös aivan ehdoton. Varsin vanhanaikaiseksi jääneen logon tilalle tullut uusi logo on kuitenkin hieman tylsä. Eikö mukaan olisi voinut jotenkin liittää vanhan tunnelman?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





