Näytetään tekstit, joissa on tunniste ei näin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ei näin. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. lokakuuta 2016

VÄLILLÄ VAAN EI OSU EDES KOHDENNETTU MAINONTA

"Kolmeen kymppiin pyöristyvä ikä ja parisuhteessa elävä nainen. Pakkohan hänen on olla kiinnostunut vauvoista."

Voi jösses sentään kuinka täynnä voinkaan olla Youtubessa joka videoon pompsahtavia clearblue ja pampers mainoksia! Ymmärrän kyllä, että moni ikäiseni on oikeaa kohderyhmää, mutta olisi hienoa jos edes vähän huomioitaisiin minun sivuhistoriani (kuitenkin seuraatte niitä). Ei löydy sieltä liberoa,  polarn o. pyretiä, jesper junioria eikä muutakaan lapsiin liittyvää. Miksi siis clearblue raskaustestit? No laimennetaan hieman tilannetta: mobiilissa Youtubeen sisään kirjautuneena tilanne ei ole näin paha. Tietokoneen ääressä, ilman kirjautumista tekemäni videosurffailut sen sijaan saavat vauvatulvan kohdalleen.

Facebook on jo luovuttanut/tullut järkiinsä/kehittynyt. Siellä saa sentään itse valita, mitä haluaa nähdä. Nykyisin mainokset näyttävät osuvan jopa aika nappiin. Välillä voi olla jopa tyytyväinen, että jonkin mainoksen näki.

Youtube on joka tapauksessa tällä hetkellä kaikista tuskallisinta seurattavaa kohdennetun markkinoinnin suhteen. Heidän palvelussaan ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa näytettäviin mainoksiin (muutoin kuin toivomalla, että osaavat vetää oikeat johtopäätökset katsottavista/katsotuista videoista). Tulisi edes se "ohita mainos" nappi, mutta ei. Siinä sitä sitten istutaan tunnilta tuntuva aika toistellen jo ulkoa opittua mainosta. Miten olisi vaikka "valitse seuraava mainos"? Tai oikeassa yläreunassa täppä "ei kiinnosta"? Tulisi edes seuraavalla kerralla itseä kiinnostavampi mainos. Tavoitteena ilmeisesti väsytystaistelu: "Sinähän joko kirjaudut sisään (jolloin luvassa edes hieman sopivampia mainoksia) tai sitten katsot vauvavideoita!"

Noh, eiköhän sitä pikkuhiljaa päästä kuitenkin siihen pisteeseen että netissä näkyy vain sinua kiinnostavia mainosia. Toivottavasti... Sitä odotellessa siis....

tiistai 22. lokakuuta 2013

Nettiturvallisuus on toinen asia mutta tämä menee jo yli ja lujaa! - WebWatcher

Olin tuossa selailemassa YouTuben ihmeellistä maailmaa, kun meidän jokaisen rakastamat alkumainokset lähtivät pyörimään. Tälle kertaa videossa vieraili tikku-ukkoja ja jostain syystä 3 sekunnin jälkeen olin jo vakuuttunut, että nyt täytyy kyseessä olla jotain oman ymmärrykseni ylittävää.

Kyseessä oli palvelu nimeltä WebWatcher. Tätä markkinoidaan kiireisille äideille, jotka haluavat vakoilla lastensa nettitoimintaa 24/7. Palvelulla pystyy näkemään kaiken lasten toiminnan. Voi lisätä "hakusanoja" joitka kirjoitettaessa äiti saa hälyytyksen (ruoho, alkoholi jne). Täytyy sanoa että muutama kirosana pääsi tuota katsellessa.

Sivuhistorian tutkiminen on jo surkea yritys, mutta tämä menee jo torkeän puolelle heittämällä!
Puhumattakaan siitä kuinka tätä palvelua voi käyttää väärin aikuisten maailmassa, on tämä nyt  aika suuri epäluottamuslause vanhemmilta. Tunnen valtavaa sympatiaa tämän palvelun ostaneiden/ostoa harkitsevien äitien lapsia kohtaan. Itse olen saanut kokea miltä tuntuu, kun omia roskiksia pengotaan ja päiväkirjaa luetaan. Lasten/nuorten puolelle astun siis vaikka periaatteessa voisinkin itse olla jo nettiä käyttävän lapsen äiti itsekkin, ainakin ikäni puolesta.




keskiviikko 21. elokuuta 2013

Ei se sit tainnu mennä ihan nappiin - Sonera

Eilen jo ajattelin kirjoittaa mielipiteeni tuosta Soneran Xäilystä, mutta onneksi en kerennyt. Nyt kampanja on saanut aina vaan enemmän vettä myllyyn.

Soneran nettisivut olivat siis eilen täynnä Xxxxx -tekstejä. Jos olisin eilen kirjoittanut, olisin vain ihmetellyt mikseivät he tuo mitenkään esille esim tekstillä "Selvitä huomenna mistä Xx:stä on kyse", että kyseessä on mainoskampanja. Sen sijaan Sonera lähti taas lähtenyt hakoteille... ainakin omasta mielestäni. Heille lähetettyihin kyselyihin taloussanomien mukaan ilmoiteltiin vain että selvitämme mistä on kyse. Antoivat siis kuvan että kyseessä on jokin bugi.

Tänään sivuilla selitellään seuraavasti:

Vai että ihan "saatu korjattua"....

Jospa kuitenkin menemme asiaan. Kun sivuille saapuu, avautuu pop-up ikkuna jossa kerrotaan "X on täällä. Jos oot 18-25 >>" (käskevät siis klikata tuosta).
Mielestäni tässäkin on nyt jätetty hieno idea välistä. Olisivat nyt edes käyttäneet X:än kuten pitää, eli X-sukupolvelle (34-49 -vuotiaille). Tai vaihtoehtoisesti sitten olisivat käyttäneet Y-kirjainta eli Y-sukupolvea joka täsmäisi paremmin ikähaarukkaan.



Noh, itse sisältöhän vaikuttaisi olevan X:llä kuitenkin ihan mukiin menevä.. Alennuksia ja silleen. Ehkä mainonnalla yritettiinkin siis tavoitella pelkkää huomiota, jopa mainossääntöjen rikkomisen uhalla. Mikäli näin oli niin nappi suoritus. Itsehän en kohderyhmään kuulu eli turha minun on täällä valittaa. Ilmankos muuten kuulun ikähaarukan ulkopuolelle (26v), myös puhekielen käyttö sivuilla meinaan häiritsee tätä vanhusta suunnattomasti ;)


maanantai 7. tammikuuta 2013

Uusi vuosi alkaa kesän odottelulla - Festari vuodatus

Vuosi 2013 lähti käyntiin ja heti sai kuulla, että Vantaan Myötätuulirock jää tältä vuodelta järjestämättä. Festarit eivät ilmeisesti viihdy Vantaan imagottomassa kaupungissa. Viimeiset kaksi vuotta onnistui kyseisen festarin järjestäjä mokaamaan hommat varsin totaalisesti, syy ei siis ole pelkästään Vantaan.

Vuonna 2011 festarikansa sai odottaa porttien ulkopuolelle kun ensimäinen esiintyjä soitti keikkaansa. Kävijät pääsivät sisälle vasta esityksen puolessa välissä ja muissakin järjestelyissä olisi ollut parantamisen varaa. Tällaisen varmasti jokainen tietää vaikuttavan negatiivisesti sekä esiintyjien että kävijöiden mielikuvaan festarista. Kävijöitä oli riittäviin (ainakin enemmän kuin 2010), mutta mielensä pahoittaneita riitti liikaakin.


Vuonna 2012 Myötätuulirock joutui perumaan suurimman osan nimekkäistä esiintyjistään sillä lippujen etukäteismyynti oli ollut niin vähäistä. Itse olin edellisinä vuosina saanut MTR:ltä mainontaa mahdollisuudesta ostaa firmalle/firman asiakkaille yrityslippuja festareille. Kyseisenä vuonna Myötätuulesta ei kuitenkaan kuulunut mitään. Ei mikään ihme että lippujen myynti takkuaa jos kenellekkään ei näitä ole kaupattu.

Jääkö siis vielä epäselväksi miksi metallifestivaali jää tältä vuodelta väliin?
MTR:stä tuli metalli ystävien festivaali vasta muutama vuosi sitten, muilla mittareilla festari on ollut olemassa jo 16-vuotta. Alue muutoksen tehneen festivaalin jos jonkun pitäisi pitää langat käsissä vaikka tilanne olisi kuinka tiukka. Jos jossain asiassa mokataan, se tulee korjata - nopeasti.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Raivostuttava laajeneva mainos - Robin @ Iltasanomat

Voiko ollakkaan raivostuttavampaa tapaa pakottaa lukija huomaamaan mainos, kuin mitä tapahtuu Robinin mainoksen kohdalla Iltasanomat.fi -sivulla.
Mikäli lukijan hiiren kursori menee läheltäkään ko. mainosta avautuu kyseinen mainos sivun oikealle puolelle (siirtäen sivua samalla oikealle) ja pakottaa kävijän klikkaamaan "sulje" nappulaa, jotta pääsee takaisin lukemaan uutistaan. Ja sama tapahtuu jos liikutat uudelleen hiirtä...



Jopa koko sivun kokoiset pop-up mainokset ovat siedettävämpiä kuin nämä. Nyt sivu siirtyy hiiiitaaasti oikealle ja tämäkös vasta saa veren kiehumaan. Kaiken lisäksi kun kyseessä on teineille suunnattu mainos niin mitä ihmettä tämä tekee Iltasanomien sivuilla?

Mainos on kaiken muun pahan lisäksi skeitannut sivuilla jo aivan liian pitkään. Yhden päivän olisi vielä joten kuten kestänyt, mutta nyt taidetaan puhua jo kuukausista.

Entäs se Robinin kuva... Tässä kaveri näyttää rasittavalta alle vuoden ikäiseltä räkä poskella rääkyvältä vauvalta. Eikö mitään parempaa kuvaa tosiaan löytynyt?

Että oisko mitään jos vedettäis koko mainos pois ja unohettais koko juttu. Pliis.
Tämän tytön sydämestä ei puutu ainakaan tuon mainoksen kokoista palasta!