Näytetään tekstit, joissa on tunniste saarna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste saarna. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. lokakuuta 2016

VÄLILLÄ VAAN EI OSU EDES KOHDENNETTU MAINONTA

"Kolmeen kymppiin pyöristyvä ikä ja parisuhteessa elävä nainen. Pakkohan hänen on olla kiinnostunut vauvoista."

Voi jösses sentään kuinka täynnä voinkaan olla Youtubessa joka videoon pompsahtavia clearblue ja pampers mainoksia! Ymmärrän kyllä, että moni ikäiseni on oikeaa kohderyhmää, mutta olisi hienoa jos edes vähän huomioitaisiin minun sivuhistoriani (kuitenkin seuraatte niitä). Ei löydy sieltä liberoa,  polarn o. pyretiä, jesper junioria eikä muutakaan lapsiin liittyvää. Miksi siis clearblue raskaustestit? No laimennetaan hieman tilannetta: mobiilissa Youtubeen sisään kirjautuneena tilanne ei ole näin paha. Tietokoneen ääressä, ilman kirjautumista tekemäni videosurffailut sen sijaan saavat vauvatulvan kohdalleen.

Facebook on jo luovuttanut/tullut järkiinsä/kehittynyt. Siellä saa sentään itse valita, mitä haluaa nähdä. Nykyisin mainokset näyttävät osuvan jopa aika nappiin. Välillä voi olla jopa tyytyväinen, että jonkin mainoksen näki.

Youtube on joka tapauksessa tällä hetkellä kaikista tuskallisinta seurattavaa kohdennetun markkinoinnin suhteen. Heidän palvelussaan ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa näytettäviin mainoksiin (muutoin kuin toivomalla, että osaavat vetää oikeat johtopäätökset katsottavista/katsotuista videoista). Tulisi edes se "ohita mainos" nappi, mutta ei. Siinä sitä sitten istutaan tunnilta tuntuva aika toistellen jo ulkoa opittua mainosta. Miten olisi vaikka "valitse seuraava mainos"? Tai oikeassa yläreunassa täppä "ei kiinnosta"? Tulisi edes seuraavalla kerralla itseä kiinnostavampi mainos. Tavoitteena ilmeisesti väsytystaistelu: "Sinähän joko kirjaudut sisään (jolloin luvassa edes hieman sopivampia mainoksia) tai sitten katsot vauvavideoita!"

Noh, eiköhän sitä pikkuhiljaa päästä kuitenkin siihen pisteeseen että netissä näkyy vain sinua kiinnostavia mainosia. Toivottavasti... Sitä odotellessa siis....

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Mahdollisuus parantaa - Sonera ja kumppanit

Yritetääs tehdä tästä keskustelusta rakentava, ei niinkään valitusta siitä, kuinka kakkaa toimintaa teleoperaattoreilla on tarjota. Jos ei pitkää tarinaa kiinnosta lukea niin tiedoksi kuitenkin että näinhän ne asiat kuitenkin ovat.

Vuodenvaihduttua uutisoitiin ykkös suosikit yrityksistä, joista tehdään eniten valituksia kuluttaja-asiamiehelle. Ansaitun ykkös sijan sai Sonera. Muut teleoperaattorit tulivat hienosti perässä. Vain Tele-Finland (joka sekin Soneraan kytköksissä) jäi listan ulkopuolelle.

Mikä siis mättää? Onko markkinointi hoidettu epäselvästi, eikö asiakaspalvelun viestintä ole oikeaa, onko ylinjohto tehnyt vääriä päätöksiä vai missä mättää?



Useita syyllisiä löytyy. Osa mainonnasta esim on sivutettu muussa toiminnassa. Mainoksessa kerrotaan tietty hinta, esim kaikille uusille asiakkaille tuote X hintaan Y aikavälillä 1.1. -1.2., mutta vaikka tilaus on tehty tällä aikavälillä lasku tuleekin eri hinnalla. Mainoksessa mainittu "toistaiseksi voimassa oleva" muuttuukin määräaikaiseksi ja niin edelleen.

Suurimmaksi syypääksi laittaisin kuitenkin itse järjestelmän. Tähän kuuluvat siis mm. asiakaspalvelun heikkous (esim Soneralla asiakas joutuu pyörimään automaattisessa sähköisessä "palautejärjestelmässä" pääsemättä mihinkään ja pystymättä jättää vapaata palautetta/reklamaatio ilmoitusta ja sama pätee myös puhelimessa). Satsiin näiden lisäksi voidaan laittaa myös laskujen vanhat/virheelliset tiedot sekä historiatietojen/poikkeusten käsittely.

Miksi siis tämän päivän yleisin ongelma ovat kivikaudelle suistuneet tietokone/CRM -järjestelmät  ja asiakaspalvelun huonous. Eikö varsinkin yrityksen, joka sanoo ettei kilpaile hinnalla (Sonera) pitäisi tällöin satsata juuri hyvään asiakaspalveluun? Jos tilanne ei ole muuttumassa isojen yritysten kohdalla, väittäisin että tässä olisi oiva sauma pienemmille tekijöille tehdä upea syöksy kärkeen. "Meiltä saat asiakaspalvelua", "Me takaamme että asiasi hoidetaan kuntoon", "Me emme kuseta". Nämä lauseet saisivat minut vaihtamaan firmaa heti!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Julmaa mutta totta - kohtuus limuilussa




Cocacola otti nokkiinsa tuosta jenkkien kuluttajansuojajärjestön tekemästä sokerijuomia vastaan hyökkäävästä videota. Eikä toki suotta. Onhan videolla cocacolan jääkarhut ja juodaanhan siinä selkeästi cokista.

Cocacolan mollaus on kuitenkin asia erikseen, tapeelkoot tahot keskenään siitä onko oikein mollata juurikin cokista (omasta mielestäni tämä ei ole oikein). Totta kuitenkin on jokainen asia joka videolla mainitaan. No juu limuja nyt on turha kokonaan karsia elämästä pois mutta kohtuus pitää muistaa. Toiakseen tällaisissa mainoksissa on lähes pakko ottaa ääripää käsittelyyn ehkä se saa jotain liikantamaan pienissä mielissämme. Sai se ainakin itseni pohtimaan kuinkakohan usein sitä itse tulee limonadeja juotua.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Go, Nordqvist go! - Normaalista poikkeava

Taas hieman omia elämänkatsomuksiani; Kahvi on pahasta, tee ... noh, ei niin pahasta.
Olen läpeeni kyllästynyt energiajuomiin liittyviin kukkahattutäti kommentteihin, samoin kuin säilöntäaine kauhuun jo moneen muuhun "itsestäänselvyyteen".




Nyt on kahden viimeisen päivän aikana tullut ihania uutisia minulle. OMG, mikä IHQ tee! -kirjoitus tänään Markkinoinnin ja Mainonnan sivuilla kertoi teenvalmistaja Nordqvistin tavoitteesta kaapata nuoret teenjuojiksi, sillä tänä päivänä kahvin juonti ei ole automaatio. Voi että olenkin kyllästynyt kommentteihin "et sitten vieläkään ole oppinut juomaan kahvia" ja muihin ihmettelyihin siitä, mikä on vikana kun ei joku ruoka-aine maistu. Juu, en ole "oppinut" juomaan kahvia, sillä se on valinta kysymys. Pitääkö sitä aina olla samassa normaalien maihinnousussa kuin muut suomalaiset. On se ny Pekele jos ei saa valita mitä juo, ja jos tosiaan pitää oppia juomaan jotain joka on pahaa. Nirso, juu kyllä olen. En syö myöskään sieniä enkä puolukoita.




Eilen taas oli uutinen HS.fi:ssä siitä, kuinka professorit Strandberg ja Jula ovat sitä mieltä että ruuan lisäaineilla pelotteluun ei pidä uskoa. Ah, mitä sulosointuja korvilleni. Tätäkin olen pohtinut, notta on se ny kumma jos otetaan sokeritauti ja verisuonten ahtauma sen sijaan, että tutkitut ja normi kansalle turvallisiin lisäaineisiin uskallettaisiin koskea. Toki toistakin mieltä voi olla, en estä.

Että sellasta. Jaa että mikä oli markkinoinnillinen opetus? Sanotaan vaikka että hieno homma kun jotkut yritykset/tekijät uskaltavat taistella valtamielipiteitä vastaan. Tehdään siis yhdessä suomalaisista teetä juova normaalista poikkeava lisäainekansa.

torstai 27. syyskuuta 2012

Minä ja muut tekopyhät SoMen hyväksikäyttäjät - Mihin tämä maailma menee

"Jes, sain jotain aikaan!" Tämä tuntuu olevan päätavoite suurimmalla osalla sosiaalisen median valittajista (tässähän sitä samaa touhuaa itsekkin). Tiimarin ihmisten jaottelu tyttöihin ja poikiin, fazerin halveksinta väärän työvoiman käytöstä (ai että kaikki muukin suklaa tulee samoista oloista ja että kahvi ja teekin... no ei niillä niin väliä, nyt puhutaan Fazerista). Tottakai näihin pystytään vaikuttamaan ja firmat tekevät muutoksia asioihin paniikissa.


Mutta eikö voitaisi herättää keskustelua jostain oikeammasta asiasta, jostain mihin oikeasti tarvittaisiin suurempia voimia, jotta asiaa voitaisiin liikuttaa; maailman rauha, ilmastonmuutos, maailmanlaajuinen työolosuhteiden parantaminen (ne orjat/lapsityövoimat). Tai voidaan aloittaa vähän pienemmästä. Miten olisi julkisen liikenteen parantaminen, bigbrother pois tv:stä, opettajille mahdollisuus toimia auktoriteettinä koulussa?

Yksityisiin yrityksiin on huomattavasti helpompaa vaikuttaa omilla kommenteilla kuin julkiseen puoleen ja mainoskampanjat sekä julkiset viestit ovat paljon alttiimpia kommentoinnille kuin yleisimago. Uskaltaisin väittää että kuluttajien kanssa tekemisissä olevat yksityiset yritykset ovat huomattavasti tarkempia imagostaan kuin julkinen puoli tai b2b puolen yritykset.

Tänä päivänä tuntuu myös että ihmiset heräävät paljon useammin itsestäänselvyyksiin, hyvänä esimerkkinä juuri tuo case Fazer. Kaikki tietävät mistä kaakaopavut tulevat, mutta nyt kun joku muu sanoo sen ääneen, vasta herätään huomioimaan asia kuin se olisi täysin uutta tietoa. Tietääkseni suomalaisten pitäisi olla edes hitusen jenkkejä sivistyneempiä eli turha yrittää esittää tyhmää.

Älkää boikotoiko pelkkää Fazeria, kyllä se koko kaakaobisnes on mätä. Älkää syyttäkö Tiimaria tyttärenne valitessa ponin auton sijaan, kyllä se on teissä/heissä se vika. Ottakaa ne pinkit aurinkolasit silmiltänne ja katsokaa maailmaa realistisemmin. Kyllä kaikki tässä maailmassa tavoittelevat voittoa/omaa etuaan, oli se etu sitten se että voit sanoa tyttäresi olevan avarakatseinen tai mahdollisimman suuri voitto yritykselle.

Kas noin, nyt ollaan tehty juuri kuten itse ei haluttaisi tehtävän, paasttu pitkä tovi täysin turhan asian takia... Hyvä minä.